Älä koskaan anna supertietokonetta väärälle neljännekselle

On olemassa vuonna 1976 kirjoitettu pieni kirja, joka selittää teknologiayritysten sisällä tänään tapahtuvista asioista enemmän kuin kahden viime vuoden kaikki tekoälypuheenvuorot yhteensä.

Sen kirjoitti Carlo Maria Cipolla, italialainen taloushistorioitsija, joka jakoi elämänsä Pavian ja Berkeleyn välillä. Cipolla tutki vuosikymmeniä sitä, miten taloudet nousevat ja tuhoutuvat, miten valuutat romahtavat ja miten imperiumit onnistuvat pilaamaan täysin toimivat asiat. Lopulta hän päätyi johtopäätökseen, joka oli niin vapauttava – ja niin poliittisesti epäkorrekti – että aluksi hän painatti kirjan englanniksi vain pienelle ystäväpiirille.

Maailman sekasorron selittämiseen ei tarvita synkkiä salaliittoja, Cipolla perusteli. Siihen ei tarvita edes pahuutta. Täytyy vain ymmärtää ihmiskunnan historian ylivoimaisesti voimakkainta voimaa: tyhmyyttä.

Ennen kuin kukaan loukkaantuu: Cipolla ei käyttänyt sanaa solvauksena. Hän käytti sitä samalla tavalla kuin fyysikko puhuu painovoimasta. Ja puoli vuosisataa myöhemmin olemme juuri tehneet jotakin, mitä Cipolla ei ehtinyt nähdä: annoimme inhimilliselle tyhmyydelle äärettömän vahvistuskoneen nimeltä tekoäly.

Cipollan viisi lakia (lyhyesti ja täsmällisesti)

Ymmärtääkseen, miksi tällä on merkitystä juuri nyt, on ymmärrettävä Cipollan viisi lakia – sillä niiden oppimiseen kuluu alle kaksi minuuttia, ja kun ne kerran tuntee, ne selittävät lähes kaiken työpaikalla näkyvän.

1. Ensimmäinen laki: Aina ja väistämättä jokainen aliarvioi liikkeellä olevien tyhmien yksilöiden määrän. Olipa arviosi kuinka korkea tahansa, se on silti alakanttiin. Ihmiset, joita pidit aiemmin järkevinä ja tasapainoisina, yllättävät sinut kaikkein epäsuotuisimmalla mahdollisella hetkellä.
2. Toinen laki: Todennäköisyys sille, että tietty ihminen on tyhmä, on täysin riippumaton tuon ihmisen kaikista muista ominaisuuksista. Tämä on laki, joka kolhii eniten egoja. Testasitpa talonmiehiä, keskijohtoa, Piilaakson perustajia, neljän tähden kenraaleja tai Nobel-palkittuja, täsmälleen sama osuus jokaisen ryhmän ihmisistä on tyhmiä. Tutkinnot, varallisuus ja hienot tittelit eivät vähennä tyhmyyttä; ne vain antavat sille suuremman megafonin.
3. Kolmas (ja kultainen) laki: Tyhmä ihminen on henkilö, joka aiheuttaa tappiota toiselle henkilölle tai ihmisryhmälle saamatta siitä itse mitään hyötyä ja kärsien mahdollisesti jopa itse tappiota.
4. Neljäs laki: Ei-tyhmät ihmiset aliarvioivat aina tyhmien yksilöiden vahingollisen voiman. Erityisesti unohdamme jatkuvasti, että kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa ja kaikissa olosuhteissa tyhmien ihmisten kanssa asioiminen tai liittoutuminen osoittautuu aina kalliiksi virheeksi.
5. Viides laki: Tyhmä ihminen on kaikkein vaarallisin ihmistyyppi – vaarallisempi jopa kuin rosvo.

Osoittaakseen, miksi kolmas ja viides laki pitävät paikkansa, Cipolla piirsi yksinkertaisen koordinaatiston, joka mittaa jokaista inhimillistä tekoa kahdella kysymyksellä: Kuinka paljon se auttaa tai vahingoittaa sinua itseäsi? ja Kuinka paljon se auttaa tai vahingoittaa muita?

Katso esiin piirtyvää neljää neljännestä:

Jos teet jotakin, mikä hyödyttää sinua ja hyödyttää ympärilläsi olevia ihmisiä, istut oikeassa yläkulmassa: Älykkäät (Gli Intelligenti). Pelaat positiivisen summan peliä. Jätät huoneen parempaan kuntoon kuin missä sen löysit.

Jos teet jotakin, mikä vahingoittaa sinua mutta tuottaa hyötyä jollekin toiselle, olet vasemmassa yläkulmassa: Avuttomat (Gli Sprovveduti) – kenties anteliaita tai yksinkertaisesti hyväuskoisia.

Jos teet jotakin, mikä hyödyttää sinua aiheuttamalla tappiota jollekin toiselle, istut oikeassa alakulmassa: Rosvo (I Banditi). Kukaan ei tietenkään pidä rosvosta. Jos rosvo ryöstää sinut kujalla ja vie sata dollaria, olet sata dollaria köyhempi. Mutta huomaa jotakin kiehtovaa: rosvo on sata dollaria rikkaampi. Siinä on logiikka. Voit ennustaa, mitä rosvo haluaa, voit lukita ovesi rosvolta ja voit jopa neuvotella rosvon kanssa.

Ja sitten on vasen alakulma: Tyhmät (Gli Stupidi).

Miksi tyhmä ihminen on vaarallisempi kuin rosvo? Koska rosvo noudattaa sentään rationaalista omaa etuaan. Tyhmä ihminen kävelee keittiöösi kello kaksi yöllä, sytyttää leivänpaahtimesi tuleen ilman mitään syytä, polttaa siinä sivussa omat kulmakarvansa ja kävelee ulos valittaen savusta. Kaikki häviävät. Mitään ei voiteta. Ja koska järkiperäistä motiivia ei ole, siltä ei voi koskaan puolustautua.

Kuinka yrityslokerot tehtailevat tyhmyyttä

Jos olet koskaan viettänyt aikaa suuryrityksessä, tunnet Cipollan kaavion julman ironian: johtoryhmät rakastavat ihmisten laittamista neljään laatikkoon, mutta ne eivät juuri koskaan käytä niitä oikeita.

Yritysnelikentille on omistettu kokonainen internetmeemien lajityyppi. Lukitse kymmenen johtajaa kokoushuoneeseen valkotaulun ja croissant-vadillisen kanssa, niin kahdessakymmenessä minuutissa joku piirtää kaksi kohtisuoraa viivaa, keksii kaksi täysin tuulesta temmattua akselia – ”Strateginen nopeus” vastaan ”Poikkitoiminnallinen linjakkuus” – ja käyttää seuraavat kolme vuosineljännestä tunkien rakennuksen jokaisen ihmisen johonkin ruutuun.

Lähes kaikki nuo yritysten ruudukot ovat pelkkää teatteria. Koko urani aikana olen Cipollan kaavion lisäksi nähnyt vain yhden toisen 2×2-kaavion, joka oikeasti kertoo totuuden siitä, miten organisaatiot toimivat.

Vuosia sitten Simon Sinek piti kuuluisan puheen siitä, miten Navy SEALs valitsee sotilaita SEAL Team Six -ryhmään. He piirtävät yksinkertaisen kaavion, jossa pystyakselilla on Suorituskyky ja vaaka-akselilla Luottamus.

Luonnollisestikaan kukaan ei halua vasemman alakulman henkilöä, jolla on matala suorituskyky ja matala luottamus, ja jokainen haluaa oikean yläkulman tähden, jolla on korkea suorituskyky ja korkea luottamus. Sinekiä kiehtoi se, mitä SEAL-joukot oivalsivat kahdesta muusta kulmasta: he valitsevat keskitason – tai jopa matalan – suorituskyvyn mutta korkean luottamuksen henkilön korkean suorituskyvyn ja matalan luottamuksen henkilön sijaan joka ikinen kerta.

Miksi? Koska oikeassa tiimissä ”korkean suorituskyvyn mutta matalan luottamuksen” tyyppi on myrkkyä. Hän on supertähti, joka saavuttaa omat tavoitteensa tallomalla tiimikavereidensa niskaan, kahmimalla kunnian ja jättämällä muiden kannettavaksi seuraukset. Kun katsot tarkasti Sinekin kaaviota, huomaat, että matalan luottamuksen huippusuorittajalla on Cipollan kirjassa paljon vanhempi nimi: hän on yritysrosvo.

Useimmat yritykset ovat surkeita erottamaan älykkään rakentajan ja hurmaavan rosvon toisistaan. Ja koska johtoryhmät eivät osaa mitata luottamusta tai arvostelukykyä, ne yrittävät suojella itseään keksimällä prosesseja.

Ja siellä syntyy institutionaalinen tyhmyys.

Otetaan yksi yrityshistorian surrealistisimmista luvuista. Vuosien ajan Microsoft toteutti suoriutumisen arviointejaan jäykällä ”stack ranking” -järjestelmällä. Tässä prosessissa jokainen esihenkilö pakotettiin oletusarvoisesti arvioimaan tiiminsä kiinteälle tilastolliselle käyrälle – mikä tarkoitti, että jokaisella arviointikierroksella tietty prosenttiosuus jokaisesta tiimistä oli sijoitettava pohjalle ja savustettava ulos ovesta sillä matemaattisella oletuksella, että kiinteän osuuden rekrytoinneista täytyi olla virherekrytointeja.

Pysähdy hetkeksi ja ihaile tuon idean puhdasta arkkitehtuuria.

Saatoit olla esihenkilö, joka oli käyttänyt kaksi vuotta rekrytoidakseen kymmenen maailman terävintä insinööriä – kymmenen ihmistä, jotka kuuluivat kunniagalleriaan. Sillä ei ollut väliä. Taulukkolaskenta vaati uhrin, joten yksi neroistasi oli leimattava epäonnistujaksi.

Mitä tapahtui seuraavaksi? Täsmälleen se, minkä kuka tahansa täysjärkinen ihminen ennustaisi. Fiksut insinöörit kieltäytyivät liittymästä tiimeihin, joissa oli jo fiksuja insinöörejä, koska neron vieressä istuminen tarkoitti, että sinut saatettaisiin työntää yli laidan. Ihmiset lakkasivat auttamasta muita tiimejä. Kollegat panttasivat tietoa, etteivät vertaiset pääsisi loistamaan heitä kirkkaammin. Kokonainen vuosikymmen innovaatioita kuristettiin hiljaisesti HR-kaavalla.

Esitä itsellesi Cipollan kysymys: Kuka hyötyi tuosta prosessista?
Eivät insinöörit. Eivät esihenkilöt. Eivät asiakkaat. Eivät osakkeenomistajat. Se oli puhdasta, teollisen mittaluokan vasemman alakulman tyhmyyttä – puettuna ”tiukaksi johtamistieteeksi”.

Tekoäly astuu kuvaan: Huonojen ideoiden nopeusrajoitus poistuu

Muutaman viime vuosituhannen ajan ihmiskunnalla oli yksi sisäänrakennettu turvamekanismi Cipollan neljättä lakia vastaan: asioiden tekeminen vaati vaivannäköä.

Ennen tekoälyä tyhmyydellä oli luonnollinen nopeusrajoitus. Jopa yrityksesi väsymättömimmällä vastarannan kiiskellä oli vain kymmenen sormea ja kahdeksan tunnin työpäivä. Oli rajallista, kuinka monta viisisivuista muistiota hän ehti kirjoittaa, kuinka monta turhaa organisaatiouudistuskalvosarjaa hän ehti muotoilla ja kuinka monen ihmisen keskittymisen hän ehti häiritä ennen perjantai-iltapäivää.

Sitten keksimme generatiivisen tekoälyn – ja otimme autosta jarrut pois.

Katso ympärillesi yritysmaailmassa tänään, niin näet valtaisan räjähdyksen ihmisiä tekemässä täysin turhia asioita kymmenentuhatta kertaa aiempaa nopeammin.

Joku saa pienen, puolivalmiin ajatuksen tiistaiaamuna. Sen sijaan, että hän pohtisi sitä kymmenen minuuttia, hän pyytää tekoälyä muuttamaan kolme ranskalaisella viivalla merkittyä kohtaa mahtipontiseksi, kaksitoistasivuiseksi ”Strategiseksi visioasiakirjaksi”. Hän lähettää sen kahdellekymmenelle työkaverille. Nuo kaksikymmentä työkaveria vilkaisevat kahtatoista sivua, pyöräyttävät silmiään ja pyytävät omaa tekoälyään tiivistämään sen takaisin kolmeksi ranskalaiseksi viivaksi.

Ajattele sen fysiikkaa, mitä juuri tapahtui. Kaksikymmentä ihmistä menetti kaksikymmentä minuuttia päivästään, jokin datakeskus Virginiassa kiehautti uima-altaallisen vettä pyörittääkseen näytönohjaimia, eikä pisaraakaan aitoa inhimillistä oivallusta siirtynyt aivoista toisiin.

Ja tuo on vasta kohtelias versio. Ympäri internetiä yritykset päästävät irti ”autonomisten tekoälykontaktointiagenttien” armeijoita täyttämään miljoonat sähköpostilaatikot tekohenkilökohtaisilla viesteillä – polttaen oman maineensa ja tehden samalla sähköpostista käyttökelvottoman kaikille muille. Tuotetiimit generoivat vuorittain ominaisuuksia, joita kukaan ei pyytänyt, ja koodia, jota kukaan ei ymmärrä, pelkästään siksi, että sen luova painike on ilmainen.

Johtokuntahuoneen suuri harhaluulo

Tämä tuo meidät yritysten johtokuntahuoneiden tämän hetken suurimpaan harhaluuloon: uskoon, että tekoälyn kytkeminen olemassa olevaan prosessiin tekee yrityksestäsi fiksun.

Kaikkialla, minne menet, johtajat panikoivat: ”Laittakaa tekoäly asiakaspalveluumme! Laittakaa tekoäly suunnitteluprosessiimme! Laittakaa tekoäly suoriutumisen arviointeihimme!”

Kuuntele tarkasti: jos prosessisi on jo valmiiksi rikki – jos tukipolkusi on suunniteltu vangitsemaan asiakkaat labyrinttiin, jotta he luovuttaisivat, jos tuoteprosessisi on yhdeksäntoista komiteakerrosta hyväksymässä kalvosarjoja, jos kulttuurisi palkitsee yritysrosvoja ja rankaisee rehellisyydestä – tekoälyn kytkeminen tuohon prosessiin ei korjaa yritystäsi.

Se vain tekee tyhmästä prosessistasi vielä tyhmemmän, valonnopeudella.

Kuvittele, jos Microsoft olisi pakotetun paremmuusjärjestyksen hulluutensa huipulla kytkenyt tekoälyagentin HR-osastolle niin, että se olisi voinut automaattisesti laittaa järjestykseen ja irtisanoa tietyn prosenttiosuuden jokaisesta insinööritiimistä joka maanantaiaamu. Olisiko se ollut ”digitaalista murrosta”? Vai olisiko se ollut nopeampi tapa polttaa talo maan tasalle?

Teknologia ei ole vielä kertaakaan korjannut rikkinäistä filosofiaa. Kun kiinnität Formula 1 -moottorin ostoskärryyn, jossa on vääntynyt pyörä, et voita Grand Prix’tä. Törmäät vain parkkipaikan lyhtypylvääseen kolmeasataa kilometriä tunnissa.

Miksi olen yhä optimisti: Tekoäly Intelligenti-joukon käsissä

Saatat nyt lukea tämän kaiken ja ajatella, että suhtaudun tekoälyyn kyynisesti.

Päinvastoin. Kun ymmärrät Cipollan lait, tajuat, että tekoälyn syyttäminen yrityshölynpölyn tulvasta on kuin syyttäisi vasaraa siitä, että joku löi omaan peukaloonsa.

Tekoäly on työkalu. Sitä se on, ja siksi se on olemassa.

Työkalulla ei ole egoa, ei moraalia eikä omaa neljännestä. Se on sitä pitelevän ihmisen puhdas kerroin. Anna se rosvolle, niin hän käyttää sitä puristaakseen enemmän ja antaakseen vähemmän. Anna se tyhmälle prosessille, niin se tehtailee kaaosta teollisessa mittakaavassa.

Mutta anna täsmälleen sama työkalu jollekin Cipollan älykkäässä neljänneksessä – jollekin ei-tyhmälle, jolla on ei-tyhmä tarkoitus – niin tapahtuu taikoja.

Muista, mikä määrittää Intelligenti-ryhmän Cipollan maailmassa ja mikä määrittää oikean yläkulman Sinekin Navy SEALs -kaaviossa: korkea luottamus, selkeä arvostelukyky ja teot, jotka luovat todellista arvoa sinulle itsellesi luomalla todellista arvoa muille.

Kun tällaiset ihmiset tarttuvat tekoälyyn, he eivät käytä sitä luodakseen kaksitoistasivuisia muistioita, joita kukaan ei halua lukea, eivätkä he pulttaa sitä kiinni eilisen byrokratiaan. He aloittavat perusperiaatteista. He kysyvät, miten jonkin pitäisi oikeasti toimia toiselle ihmiselle. He karsivat pois typerät laatikot, komiteateatterin ja keinotekoisen kitkan. Ja sitten he käyttävät tekoälyä sellaisena vipuvartena kuin sen kuuluukin olla – mahdollistaen sen, että pieni joukko luotettuja rakentajia, tai jopa yksittäinen kirkasajatuksinen luoja, voi rakentaa maailmaan poikkeuksellisen hyödyllisiä ja kauniita asioita.

Loppujen lopuksi tekoälyn aikakausi ei ole lainkaan koneälyn koe. Koneet ovat aivan tarpeeksi fiksuja siihen, mitä niiltä pyydämme.

Se on meidän älykkyytemme koe.

Voit käyttää ihmiskunnan historian tehokkainta työkalua huonojen tapojesi automatisoimiseen ja hälyn moninkertaistamiseen. Tai voit astua Cipollan oikeaan yläkulmaan – korjata sen miten asiat toimivat, välittää toisella puolella olevasta ihmisestä ja rakentaa jotakin, mikä jättää jokaisen huoneessa olijan parempaan asemaan kuin ennen.